Lastensuojelu kaipaa muutosta – annetaan lapsille heidän tarvitsemansa apu

Lastensuojelun sijaishuollossa olevien lasten määrä kasvaa vuosi vuodelta. Valtakunnallisesti vuonna 2023 kodin ulkopuolelle oli sijoitettuna jo yli 17 000 lasta. Espoossa samana vuonna kodin ulkopuolelle sijoitettujen, alle 17-vuotiaiden lasten lukumäärä oli 807 (THL, Sotkanet). Luku on kasvanut tasaisesti 90-luvulta alkaen, eikä kyse ole yksittäisistä poikkeuksista vaan laajasta yhteiskunnallisesta ongelmasta. Kun yhä useampi lapsi tarvitsee sijoitusta, meidän on uskallettava kysyä, miksi varhaista apua ei saa. Ja ennen kaikkea: mitä aiomme tehdä toisin.

Liian moni lapsi sijoitetaan laitokseen tilanteessa, jossa hänen suurin haasteensa ei ole kotiolosuhteissa vaan omassa psyykkisessä hyvinvoinnissaan. Lastensuojelusta on tullut paikka, johon ohjautuvat ne lapset ja nuoret, jotka eivät saa tarvitsemaansa mielenterveysapua ajoissa. Tämä ei ole inhimillisesti kestävää eikä järjestelmän alkuperäisen tarkoituksen mukaista. Lapsi, joka tarvitsee terapiaa, ei kuulu laitoshoitoon. Hän kuuluu tuen ja hoivan äärelle.

Sijaishuollon pitkäaikaisvaikutukset lasten hyvinvointiin ja koko yhteiskunnan kustannuksiin ovat merkittäviä. Pelkästään sijaishuollon palveluiden vuotuiset kustannukset ovat ylittäneet miljardin euron rajan, ja tarve lastensuojelun sijaishuollolle kasvaa jatkuvasti. Lisäksi kustannuksia syntyy sijoitusten pitkäaikaisvaikutuksista, jotka näkyvät myöhemmin esimerkiksi sosiaaliturvassa, terveydenhuollossa ja muussa palvelujärjestelmässä. Samaan aikaan ennaltaehkäisevät, lastensuojelun avohuollon palvelut maksavat murto-osan ja ovat usein vaikuttavampia. On arvioitu, että noin puolet aikuisiän mielenterveyshäiriöistä on alkanut jo ennen 14 vuoden ikää, jolloin tukemalla lasten ennaltaehkäisyä voidaan parantaa myös tulevaisuuden aikuisikäisten hyvinvointia.

Tiedämme, että varhainen tuki toimii. Kun perheet ja lapset saavat apua ajoissa, ongelmat eivät ehdi kasautua niin pitkälle, että sijoittaminen olisi ainoa vaihtoehto. Matalan kynnyksen perhetyö, mielenterveyspalvelut, päihdekuntoutus, koulun ja sosiaalitoimen tiivis yhteistyö ovat avaimia tilanteiden helpottamiseen ennen kriisiä. Nämä palvelut ovat tällä hetkellä aliresursoituja ja vaikeasti saavutettavissa. Lisäksi lasten kehitystä ja mielenterveyttä voidaan tukea monissa kuntien järjestämissä palveluissa, kuten varhaiskasvatuksen ja koulujen tukipalveluiden, tilojen ja toimintojen suunnittelussa.

Kun sijoitus on välttämätöntä, senkin on oltava lapsen tarpeista lähtevää. Perhehoito on tutkitusti lapselle parempi vaihtoehto kuin laitoshoito – se tarjoaa pysyvyyttä, läheisyyttä ja arkea, jota lapsi tarvitsee kasvaakseen. Suomi on reippaasti jäljessä muista Pohjoismaista perhehoidon käytössä: Ruotsi ja Norja luottavat perheisiin, me liian usein laitoksiin. Suomessa laitoshoitoon päätyy lapsia, jotka hyötyisivät enemmän perhehoidosta. Tähän asiaan tulee saada muutos.

Päätösten on perustuttava tutkittuun tietoon – ei oletuksiin. Vääränlainen sijoitus voi pahentaa lapsen tilannetta entisestään. On meidän vastuumme varmistaa, että jokainen lapsi saa oikeanlaista, vaikuttavaa apua.

Meidän täytyy tehdä valinta. Jatkammeko reagoivaa ja korjaavaa mallia, vai uskallammeko panostaa ennaltaehkäisyyn? Minä valitsen jälkimmäisen.

Hyvinvointialueiden ja kuntien on rakennettava palvelut niin, että apua on saatavilla silloin, kun se vielä auttaa – ei vasta sitten, kun kaikki on jo kriisissä. Olen ehdolla, koska haluan rakentaa hyvinvointialueen ja kunnan, joissa varhainen tuki ei ole juhlapuhe vaan arjen todellisuutta. Jossa yhteistyö kunnan ja hyvinvointialueen välillä on synergistä. Jossa lapsen ei tarvitse odottaa, että hän voi huonosti tarpeeksi saadakseen apua. Jossa perheiden rinnalla kuljetaan, ei vasta kriisin jälkeen – vaan silloin, kun pienelläkin tuella on vielä suurin vaikutus.